Mistä tässä blogissa on kysymys?

Luin Annan nuoruusvuodet joskus 14-vuotiaana. Ensimmäisellä kerralla kirja ei kolahtanut, mutta kun näin myöhemmin Anna ystävämme -tv-sarjan, palasin kirjojen pariin. Ja olin haltioissani. Samaa vauhtia luin myös Runotyttö-sarjan. Alcottin Pikku naisia jatko-osineen sekä hänen muut teoksensa olin lukenut jo aiemmin.

Kirjoittavana ihmisenä aloin joskus teini-iässä naputella "omaa kopiota" näistä ihanista vanhanaikaisista tarinoista. Sankarittareni ei ollut orpo, päinvastoin, eikä hän myöskään asunut Prinssi Edwardin saarella vaan - missäs muualla kuin Skotlannissa, joka oli tuohon aikaan intohimoni kohde.

Tarinani tapahtumat, luonnonkuvaukset (??) ja henkilöhahmot ovat kovasti paljon velkaa ainakin Montgomerylle ja Alcottille, enkä siksi alunperinkään ajatellut, että tätä tekstiä voitaisiin julkaista kirjana. Mutta juuri siitä johtuen kirjoittamisesta tuli minulle suuri nautinto. Luomani yhteisö - Kuusikukkulan perhe, Glen Longin kylän väki, Edinburghin koululaispiirit - muodostuivat minulle pakopaikaksi arjen kiireistä.

Kun tarina valmistui, tulostin sen silloisella tekstinkäsittelylaitteellani taiteluille A4:lle ja niittasin kirjan muotoon. Tein kansikuvan ja takakansitekstin. "Ilmestymisvuodesta" voin päätellä olleeni tuolloin 18-vuotias. Sitten aloin kirjoittaa jatkoa, jonka myös sain valmiiksi. Kolmattakin osaa aloitin, mutta silloin olin ilmeisesti jo kasvanut tarinasta ulos ja se jäi kesken.

Nämä kaksi "tyttökirjaa" seikkailivat varastoissani siis toistakymmentä vuotta. Olen silloin tällöin lukenut ne läpi enkä aivan kauheasti hävennyt (vähän vain :) ). Lopulta tulin paljastaneeksi kirjojen olemassaolon silloisen blogini lukijakunnalle, joka halusi lukea ne.

Näiden ensimmäisten osien tarina ei ole tosi, ei miltään osin. Vaikka kuvaan siinä "iloista kuningas Edvardin aikaa" eli 1900-luvun alkua Skotlannissa, ei kyseessä ole historiallinen romaani. En ota vastuuta tapahtumapaikkojen, ihmisten, en edes kasvi- tai eläinkunnan oikeellisuudesta, Skotlannin koululaitoksesta puhumattakaan. Sanokaamme, että kyseessä on pikemminkin 18-vuotiaan Kaisan fantasiamaailma, joka kovasti muistuttaa Ison-Britannian pohjoisosaa. Osanautinto kirjoittamisessa oli juuri se, ettei minun tarvinnut tehdä mitään taustatutkimusta. Minä vain kirjoitin.

Nämä blogikirjat saivat kesällä 2008 yllättävän laajan ja innostuneen ystäväpiirin. Tarinan päättyessä tyttökirja-oikeaoppisesti kihlaukseen monet pyysivät minulta jatkoa. Olin aikanaan kirjoittanut sitä muutamia lukuja, mutta sitten tarina oli hyytynyt. Niinpä en antanut mitään toivoa siitä, että kertoisin Bettyn myöhemmistä vaiheista.

Talvella 2008–09 innostuin kuitenkin painattamaan Betty-kirjat itselleni Books on Demand -palvelun kautta. Kun kävin niitä läpi toistamiseen vuoden sisällä, syntyi pieni kutina siitä, että olisipa hauska palata vielä kerran Bettyn maailmaan.

Niinpä päätin kirjoittaa Bettyn tarinan kolmannen osan loppuun ja julkaista sitä suljetussa blogissa sitä mukaa kuin tarinaa syntyi. Lukijaksi sai ilmoittautua kuka tahansa, mutta salasanan vaatimisella soin itselleni vähän selustatukea.

Kolmisenkymmentä lukijaa seurasi helmikuusta toukokuuhun 2009 Bettyn naimisiinmenoa ja avioliiton ensiaikoja. Sain hyvää, rakentavaa palautetta ja paljon hyvää mieltä. Tässä tairnassa onkin Bettyn vaiheiden lomassa "Kirjoittajan mietteitä", joissa olen pohdiskellut kirjoittamista.

Tämä kolmas Betty-tarina poikkeaa monessa suhteessa aiemmista. Ensinnäkin ensimmäistä ja toista osaa kirjoittaessani olin noin parikymppinen, Bettyn ikäinen itse. Toiseksi kirjoitin ne tarinat vain itselleni. Kolmanneksi kirjoitin ne käsin. Ensimmäiset versiot syntyivät pikkuruutuiselle paperille täytekynällä (joka ei varmaankaan ollut yhtä hieno kuin Bettyn), siitä kirjoitin ne puhtaaksi.

Kommenttien perusteella lukijat huomasivatkin eron mainiten, että tässä tarinassa näkyy aikuisempi ote. Itse huomaan eron myös siinä, että vaikka tarinassa on lukuja suunnilleen yhtä monta kuin aiemmissa, sivumäärä on huomattavasti suurempi – luvut ovat pitkiä. Pelkäsin, että kun kirjoitan suoraan julkisuuteen, alan sensuroida tekstiäni, mutta sitä virhettä en toivon mukaan ole tehnyt. Olen luottanut siihen, että joka tätä tekstiä lukee, nauttii tietysti naiiviudesta ja sentimentaalisuudesta.

Vielä julkaisuvaiheessa tarinan työnimenä oli yksinkertaisesti Betty III. Tarinan lähestyessä loppuaan järjestin blogissa kilpailun nimestä, ja sen voitti nimimerkki Hiiruska ehdotuksellaan Betty oppii elämää.

Edelleen kyseessä ei ollut mikään oikea historiallinen romaani. En tehnyt tähän tarinaan juuri enempää taustatyötä kuin mitä tyttökirjojen ahkera lukeminen ja historian opiskelu aikanaan vaikuttivat. Aikakauden ilmapiirin yritin pitää oikeana, mutta muuten tarinan miljöö oli edelleen kokonaan ja täysin mielikuvitukseni tuotetta.

Tämän Betty oppii elämää -kirjan piti olla ehdottomasti viimeinen osa Bettyn seikkailuista.
Vaan toisi kävi - jälleen. Bettyn maailma oli minulle teini-iässä paikka, johon paeta, kun "kukaan ei ymmärrä minua". Lähes nelikymmenvuotiaana tajusin, että sille paikalle on edelleen tarvetta.

Elämän ollessa välillä rankkaa huomasin sen auttavan, kun livahdin vaikka vain hetkeksi Koivurannan keittiön istumaan puulaatikon päälle seuraamaan talon tapahtumia. Betty oli yhä edelleen se ystävä, jonka kanssa saattoi unohtaa oman elämänsä murheet.

Ja niin minä ryhdyin kirjoittamaan. Tällä kertaa julkaisin tarinan vasta valmiina, joten sain keskittyä siihen rauhassa, ja lisäksi huomasin ilokseni kirjoituskykyni palautuneen. Niinpä me Bettyn kanssa sukelsimme niihin muutoksiin, joita kolmissakymmenissä oleva ihminen alkaa väkisinkin kokea ympärillään. Mutta Bettyhän ei olisi Betty, ellei hänen lähipiirissään olisi myös romantiikkaa...

Kun kirja oli ilmestynyt, asia oli selvä. Tietystikään en voinut jättää ensimmäistä maailmansotaa käsittelemättä, olihan Montgomeryn Kotikunnaan Rilla järisyttävimpiä lukukokemuksiani nuorena. Tein siis oman "Rillani" nimellä Betty ja myrskyn vuodet. Se yrittää jo olla historiallinen ja jopa sotaromaani, koska en voinut halveksia sodan kokenutta sukupolvea välinpitämättömyydellä faktoja kohtaan.

Sota koskee kipeästi myös Koivurantaan, eikä sen jälkeen mikään ole ennallaan. Kipeästi koski minuunkin se, että ajattelin tämän olevan ehdottomasti viimeinen Betty-kirja. Miten voisin kirjoittaa tyttökirjaa ajasta Suuren sodan jälkeen - se ei olisi mahdollista!

Mutta ero Bettystä oli liian raskas, ja lopulta annoin lukijoiden houkutuksille periksi. Vaikka olin ajatellut, etten koskaan tekisi "montgomeryjä" ja ryhtyisi kirjoittamaan seuraavasta sukupolvesta, kuten Maud siirtyi Annasta tämän lapsiin, peruin puheeni. Betty-sarjan jatkon - tai uuden sarjan alun - sankaritar on Koivurannan Grace, josta on yksi kirja ilmestynyt ja todennäköisesti ainakin toinen joskus tulossa...

BETTY-KIRJAT:

- Betty (www.bettystewart.blogspot.fi)
- Betty maailmalla (www.bettystewart2.blogspot.fi)
- Betty oppii elämää (www.bettystewart3.blogspot.fi)
- Betty ja muutosten aika (www.bettystewart4.blogspot.fi)
- Betty ja myrskyn vuodet (www.bettystewart5.blogspot.fi)

- Koivurannan Grace (www.grace-kirja1.blogspot.fi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti